Ruotsi hyväksyy abortin sukupuolen perusteella
13.5.2009 9:58
Ruotsi on päättänyt, ettei se yritäkään kieltää sukupuoleen perustuvia abortteja, vaikka uusien ohjeiden mukaan sikiön sukupuolta ei selvitetä automaattisesti.
Jos sukupuoli kuitenkin hekilöstön tiedossa on, se tulee kertoa myös vanhemmille jos he tätä kysyvät.
Ruotsiin on Helsingin Sanomien mukaan tehty jopa aborttimatkoja esimerkiksi Norjasta, jossa on tiukempi lainsäädäntö.
Aika karulta kuulostaa abortin tekeminen sukupuolesta johtuen, mutta vaikka se kiellettäisiin, niin varmaankin ihmiset keksisivät jonkun toisen keinon.
Millaisissa tapauksissa te hyväksytte abortin?
101/113
Maire
16.5.2009 12:48
Sam
: Kyllä lapsi on lapsi heti, kun raskausoireet tunnustaa. Minä en ainakaan raskausaikana odottanut mitään solu- tai sikiömöykkyjä, vaan lasta.
Ehkäisy estää hedelmöittymisen, abortit useimmiten johtuvat vastuuttomasta seksielämästä ja ajattelusta, että tehdään sitten abortti, ehkäisy on niin hankalaa.
Ehkäisy estää hedelmöittymisen, abortit useimmiten johtuvat vastuuttomasta seksielämästä ja ajattelusta, että tehdään sitten abortti, ehkäisy on niin hankalaa.
102/113
Maire
16.5.2009 12:51
Wanda
: Esim. raskauden puolivälissä suunnilleen on haettava lapsen yksityinen sairausvakuutus, lapsen synnyttyä on myöhäistä.
Raskausaika on valmennusaika synnytykseen, äitiyspäivärahat jne, on haettava ajoissa - sille sikiölle.
Kyllä minä olen odottanut lasta ensimmäisesta viikosta, en kylmästi jotain sikiötä, jolla ei ole ihmisoikeuksia.
Jos lapsia ajattelee möykkyinä, ehkäisy hyvin kuntoon vain. Ei pilaannu vartalo eikä tarvitse miettiä aborttia moraaliseltakaan kannalta.

103/113
Maire
16.5.2009 12:54
Lelle
: Myös vapaaehtoissterilisaatioita naisille, jotka eivät tahdo lasta synnyttää.
Eikö vain" Lääkäreillä varmaan muitakin hommia kuin tehdä abortteja naisille, jotka eivät ole biologiaan perehtyneet. Yhdyntä, seuraus voi olla raskaus.
Eikö vain" Lääkäreillä varmaan muitakin hommia kuin tehdä abortteja naisille, jotka eivät ole biologiaan perehtyneet. Yhdyntä, seuraus voi olla raskaus.
104/113
Mansikkako makea?
16.5.2009 13:51
Kirsikka
: Kerrot hyväksyväsi abortin aina, kun nainen niin päättää. Olen aivan samaa mieltä.
Kierukasta tuli mieleeni tutun kohdalla sattunut "vahinko". Oli asunut miehen kanssa jo vuosia, tuli raskaaksi ja mies alkoi vaatia aborttia.
Kysyin, että mikä petti. Ei mikään, he eivät käyttäneet mitään ehkäisyä! Olin suu auki, sillä eikö ole melko selvä että raskaus seuraa tuollaisesta. Kysyin miksei, selitys kuului ettei mies voinut sietää kondomia, itse hän ei halunnut vierasta esinettä sisälleen tai keinotekoisia hormoneita ja niin edelleen.
En voinut olla kysymättä, että kai hampaissasi sentään paikkoja on? Vierasesineitä nekin ovat! No, nainen oli kyllä aika luulosairas monessa mielessä.
Tarinalla on aika surullinen loppu. Nainen pitkitti abortin hakua viimeiseen asti, kuvitteli avioliittoa. Samaan aikaan selvisi miehen toinen suhde, jossa nainen oli myös raskaana! Jouduttiin viime tingassa tekemään abortti vaikeamman kautta, mies avioitui toisen kanssa ja tämä nainen ns. kilahti.

105/113
Lelle
16.5.2009 15:45
Maire
: Juu, mutta kun sterilisaatiota ei saa ennen kuin yli 30-v. Ja monethan taas haluavat sen lapsen vasta myöhemmällä iällä kun on opiskelut hoidettu, työpaikka hankittu ja vakaa parisuhde.
106/113
Risto
16.5.2009 19:47
Ei haluttu
: Kuullostaa uskomattomalta. En ajatellut tuolta kannalta. Se tuntuu niin vaikealta ymmärtää.
Itselläni on sellainen tunne, että mitä heikompi ja onnettomampi ja haavoittuvampi lapsi on sitä enemmän haluan suojella ja antaa rakkautta lapselle.
Silti on miljoona kertaa parempi, että olet olemassa ja nyt aikuisena ymmärrät tapahtuneen ja voit sitä jotenkin käsitellä.

107/113
tuore mummi
16.5.2009 19:53
Lelle
: "Juu, mutta kun sterilisaatiota ei saa ennen kuin yli 30-v."
En yleensä ole taikauskoinen, enkä myöskään kiihkouskovainen. Kuitenkin hätkähdin erästä lehtiuutista lukiessani. Taisi olla britti-nainen, alle nelikymppinen kolmen lapsen äiti, joka teetätti sterilisaation. Pian sen jälkeen yksin kotona olleet lapset kuolivat kaikki tulipalossa.

108/113
Sam
16.5.2009 23:14
Maire
: Maire:
Juu juu, olen samaa mieltä kanssasi. Samalla puolella ollaan. Lue vähän tarkemmin viestini : )
Juu juu, olen samaa mieltä kanssasi. Samalla puolella ollaan. Lue vähän tarkemmin viestini : )
109/113
Sam
17.5.2009 13:07
Sam2
: Ole hyvä ja vaihda nimimerkkiäsi. Olen kirjoittanut jo sinua ennen tässä ketjussa samalla nimimerkillä, joten en pidä siitä, että sinun mielipiteitäsi pidetään minun mielipiteinäni. Ne kun eroavat toisistaan kuin yö päivästä.
110/113
Sam
17.5.2009 13:13
Maire
: Oletkos katsonut ikinä kuvia muutaman viikon ikäisestä sikiöstä? Se ei todellakaan ole vielä ihmisen näköinen. Tiesitkö, että sika ja ihminen ovat eräissä kehitysvaiheissaan ihan toistensa näköisiä?
Eihän kukaan mitään solumöykkyä odotakaan, jos tällainen tulee, on kyseessä keskenmeno. Tämän solumöykyn kehityksen tuloksena on ihminen, mutta ei se heti ole ihmisen kaltainen.
Ehkäisystä voi huolehtia myös mies, jos sitä lasta ei haluta. Ainoa, joka pystyy fyysisesti käyttämään kondomia. Ehkäisee samalla tauditkin. Miksi nainen aina syyllistetään ehkäisyn käyttämättä jättämisestä?

111/113
Sam
17.5.2009 13:15
Maire
: Lapsen synnyttyäkin saa lapselle vakuutuksen. Ennen syntymää haettava vakuutus on otettava silloin, kun laskettuun aikaan on max 3kk aikaa, eli reilusti puolivälin jälkeen. Eihän raskaudesta saa todistustakaan ennen kuin puoliväli on ohitettu.
Tietysti jokainen odottaa lasta (se on lopputulos), mutta solumöykky se ensimmäiset viikot on. Väität sitten mitä hyvänsä.
Tietysti jokainen odottaa lasta (se on lopputulos), mutta solumöykky se ensimmäiset viikot on. Väität sitten mitä hyvänsä.
112/113
Maire
17.5.2009 13:58
Sam
: Terveelle lapselle saa vakuutuksen lapsen synnyttyäkin. Mutta raskauden aikana otettu vakuutus korvaa sitten heti mahdolliset hoidot ja sairaudet, esim. ruoka-allergiat, joita vastasyntynytkin voi oireilla äidinmaidosta.
Esimerkkinä vauva, joka joi kallista vastiketta imetyksen loputtua, Kela-korvauksen jälkeen 100 euroa viikossa, vakuutus korvasi loput.
Esimerkkinä vauva, joka joi kallista vastiketta imetyksen loputtua, Kela-korvauksen jälkeen 100 euroa viikossa, vakuutus korvasi loput.
113/113
Mansikkako makea?
17.5.2009 16:30
tuore mummi
: Eiköhän syy lasten kuolemaan johtunut siitä, että he kertomasi mukaan olivat yksin kotona!
Sterilisaatiolla ei tuon kanssa ollut tekemistä muuta kuin hätkähtelevien mummien mielissä. Jos tuollaisia alkaa uskoa, ei kukaan uskalla sterilointia ajatellakaan.
Sterilisaatiolla ei tuon kanssa ollut tekemistä muuta kuin hätkähtelevien mummien mielissä. Jos tuollaisia alkaa uskoa, ei kukaan uskalla sterilointia ajatellakaan.
Keskusteluohjeet
Kirjoita vain otsikon asiasta ja lyhyesti (max. 2000 merkkiä välilyönteineen). Korjaa tekstisi kirjoitusvirheet ennen lähettämistä!
Pilkun ja pisteen jälkeen tulee välilyönti. Jätä tyhjä rivi kappaleiden väliin. Käytä ääkkösiä. Älä lopeta jokaista riviä enter-näppäimellä. Älä käytä ylimääräisiä välimerkkejä, yksi huutomerkki riittää!
Älä kopioi laajoja osia aikaisemmista viesteistä omaasi. Emme julkaise kommentteihin liitettyjä linkkejä muille sivuille.
Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset. Keskusteluja päivitetään ma-pe klo 8-23 ja la-su 9-22.
Koko nimi ja tarkka kotiosoite on aina liitettävä mukaan, vaikka esiintyisit nimimerkillä. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan iltasanomat.fi:n käyttöehdoissa esitettyjä periaatteita.
Esiinny vain yhdellä nimimerkillä per keskustelu. Älä omi muiden nimimerkkejä.
Älä hauku muita keskustelijoita, vaikka olisit eri mieltä.
Ei rasismia, kiroilua, HUUTAMISTA tai muita asiattomuuksia.Jos viestiäsi ei julkaista, syy löytyy useimmiten näiden ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Jatkuvasta sääntöjen tahallisesta laiminlyönnistä ja häiriköinnistä seuraa kirjoituskielto. Tallennamme kirjoittajien ip-osoitteet ja ryhdymme tarvittaessa jatkotoimiin väärinkäytösten estämiseksi.
Keskusteluarkistot
Arkistoissamme on tuhansia aiheita ja miljoonia mielipiteitä. Etsi itse parhaat!
Lukijan ääni
Viihde & TV
Urheilu
Matkailu
Koti ja asuminen
Vanhat (9/2000- 9/2007)Lukijan äänessä nyt:
- Miten suhtaudut jos kuulet avunhuutoja? [5]
- Voiko Yleä painostaa poliittisilla syillä? [136]
- Omaa lomaa koululaiselle? [40]
- Onni alkaa 55-vuotiaana [134]
- Onko kalju miehellä seksikäs? [98]
- Kerjäämällä yllättävän isot ansiot! [51]
- Pelkäätkö karhuja? [75]
- Koirat kiinni lenkkipoluilla! [73]
- Korkein oikeus käsittelee oudon rintatutkimuksen [94]
- Onko Kataisella oikeasti syytä hävetä suomalaisten puolesta? [626]
- Miten lapsettomuudesta voi selvitä? [197]
- Onko USA:n vetäytyminen Irakista oikea ratkaisu? [143]
- Vihreät: Suomi ei tarvitse yleistä asevelvollisuutta [397]
- Miksi nuoret ihmiset haluavat julkisuuteen? [62]
- Tuleeko teille paljon omenoita? [63]
- Oliko oikein, että USA antoi potkut everstille? [167]
- Miten väkivallan kierteen saa katkaistua? [62]
- Onko lapsellasi huumeongelma? [503]
- Tuoko raha onnea? [125]
- Uusi puhelin voi olla suuri pettymys! [69]
- Eero vai Lasse - onko heissä presidenttiainesta? [431]
- Koululaiset vuoroihin? [123]
- Kuinka suuria puhelinlaskuja saat? [69]
- Mitä Ylelle pitäisi tehdä tulevaisuudessa? [227]
- Oletko sinä ojentanut muiden lapsia? [141]
- Uusissakin autoissa on yllättäviä vikoja! [305]
- Kannattaako naisen esittää vaikeasti tavoiteltavaa? [270]
- Haluaisitko jäädä pysyvästi kotiäidiksi tai -isäksi? [108]
- Mikä on paras asumismuoto sinulle? [96]
- Jaksakaa, kaivosmiehet! [70]
- Miten muistat Kekkosen? [435]
- Pitäisikö rikkaiden kuntien tukea köyhiä kesämökkikuntia? [213]
- Saako ylipainoisilta kerätä lisämaksuja? [202]
- Wahlroos: Kehitysavun tilalle sijoituksia [259]
- Onko teillä avioehto? [125]
- Onko ehdotetuissa nimissä hyviä vaihtoehtoja presidentiksi? [434]
- Laillista saastuttamista? [30]
- Miten Mari Kiviniemi on mielestäsi pärjännyt? [547]
- Roskaajat kuriin! [75]
- Onko ampiaisista ollut haittaa tänä kesänä? [42]
- Alkoiko sinunkin lapsesi nukahdella rokotuksen jälkeen? [585]
- Otatko naapurisi huomioon myös parvekkeella? [953]
- Pitääkö töissä olla vielä 70-vuotiaana? [299]
- Kahtiajakopolitiikka jatkuu [321]
- Hapansilakka ja muut "herkut" [1265]
- Miksi Katainen sohaisi muurahaispesään? [4369]
- Miksi ihmiset vaihtavat nimeään? [136]
- Onko Suomi tosiaan maailman paras? [1384]
Urheilukeskustelu
Viihde & TV-keskustelu
Matkailukeskustelu
Vanha keskusteluarkisto
Asuntokeskustelu
Ehdota uutta aihettaIS Blogit - kaikki yhdessä
IS-BLOGIT
Urheilukeskusteluissa nyt:
- Suomi - Moldova - kuinka käy? [12]
- Antti Niemen ura jatkuu San Josessa! [3]
- Hyvä, että vuvuzelat kiellettiin Euroopassa! [18]
- Jalkapallon EM-karsinnat alkavat! [151]
- Uusia sääntöjä jääkiekkoon? [42]
- Uimarit EM-altaissa [27]
- Uskotko Teemun vielä voittavan Stanley Cupin? [287]
- Ovatko jalkapalloilijoiden liksat karanneet käsistä? [31]
- Millainen on Suomen yleisurheilun tulevaisuus? [143]
- Pelästyitkö Mikko Hirvosen rajusta ulosajosta? [22]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Viihde- ja TV-keskustelu
Matkailukeskustelu
Vanha keskusteluarkisto
Asuntokeskustelu
Ehdota uutta urheiluaihettaViihde- ja TV-keskustelut:
- Miljonääriäitien elämää Marbellassa [7]
- Miksi BB:n salataloon otettiin vanhoja räyhääjiä? [31]
- Miten Kotikatu poikkeaa muista suomalaisista draamasarjoista? [30]
- Kenet sinä olet kadottanut? [39]
- Dance vai Tanssii tähtien kanssa? [21]
- Paras Beatlesin biisi? [128]
- Joensuun Elli [30]
- Mitä tulee mieleen Sean Connerysta? [29]
- Mitä mieltä olet uusista BB-kilpailijoista? [84]
- Kuka on suosikkisi Salatut elämät -sarjassa? [35]
- Mikä oli parasta viime vuoden Big Brotherissa? [44]
- Kuka on maailman seksikkäin mies? [107]
- Mahtavaa U2 - huikea keikka! [69]
- Luotatko Lapsityrannien Jo Frostin neuvoihin? [17]
- Pidätkö U2:n musiikista? [210]
- Kuinka monet kengät ostat vuodessa? [39]
- Mitä syksyn tv-uutuutta odotat eniten? [28]
- Mitä mieltä olet Tanssii tähtien kanssa -pareista? [111]
- Oletko nähnyt 3D-elokuvia? [18]
- Kenet sinä tatuoisit ihoosi? [34]
- Mikä oli kesän paras festari? [26]
- Nukkeja vai ihmisiä? [26]
- Minkä maan halki haluaisit matkustaa? [78]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Urheilukeskustelu
Matkailukeskustelu
Asuntokeskustelu
Arkisto 2000-2007
Ehdota uutta viihde/TV-aihetta 